Kevätkuulumisia

Kevään karitsoinnit saatiin pakettiin Pääsiäisenä ja lopputuloksena meillä vipeltää 78 uutta pikkukaritsaa. Karitsoinnit sujuivat pääosin hyvin, vaikka muutamien nelosten ja emojen utareongelmien vuoksi meillä onkin nyt jonkin verran osittain pulloruokittavia karitsoita.

Karitsoiden vieroitus on kesäkuun alussa ja sen jälkeen osa niistä on tarjolla uusiin koteihin.

Ja sitten vinkkinä lähestyvään Äititenpäivään: Meiltä löytyy vielä vähän lihaa pakkasesta, muutama viulu ja niskakiekkoja. Molemmista valmistuu herkullinen ateria, kun malttaa paistaa pitkään ja miedolla lämmöllä. Viulu ehkä sinällään hyvin suolattuna, ensin pinta ruskeaksi kovemmalla lämmöllä ja sitten muutama tunti miedolla lämmöllä folion tai kannen alla. Ja niskakiekoista puoletaan tulee hyvä pataruoka, taaskin muutaman tunnin haudutuksella miedolla lämmöllä, ja ehkä alkuun kannattaa paistaa pinta kiinni paistinpannulla. Seuraksi pataan oman maun mukaan esimerkiksi porkkanaa ja sipulia.

Lisäksi meillä on ihania lampaantaljoja, pehmusteeksi, lämmikkeeksi tai koristeeksi.

Kevään 2026 karitsanlihamyynti

No niin, tämän kevään Tirrilä tilan karitsanlihat tulevat myyntiin viikolla 12 (16.3. alkavalla viikolla) ja hinnastokin julkaistaan ihan lähipäivinä. Näillä näkymin tarjoamme lihaa Tampereen reko-jaoissa sekä Iittalan ja Hämeenliannan rekoissa, ja toki tilamyymälästä voi noutaa.

Suunniteltu aikataulu:

  • Tammelantorin reko to 19.3.
  • Ahlmanin reko ke 25.3.
  • Hervannan reko ke 25.3.
  • Kangasalan reko ke 25.3.
  • Iittalan reko to 26.3.

Saapuva lihaerä on pieni, joten ei kannata jäädä suotta odottelemaan pääsiäisen rekoja! Tuotteet ovat pakasteina.

Hienoja taljoja löytyy myös vielä varastosta (ja uudet aivan ihanat saapuivat juuri muokkaamolta, kuvia tulossa….)!