Lammastoiminta

Tilalla ollaan aloittamassa lampaanlihan suoramyyntiä syksyllä 2024.

Lisäksi myymme eläimiä eloon. Tällä hetkellä on myynnissä on:

  • 1 vuotiaita uuhia (syntyneet keväällä 2023): ulkomuoto- ja villa-arvosteltuja, kantakirjattuja. Isälinja 5.
  • kolme 2 vuotiasta kerran ongelmitta poikinutta hyvää emoa. (Rotukoodilla AA1, mutta eivät käy APR tukeen, kesyjä.)
  • kolme vanhempaa uuhta (6-8v), poikineet 1-3 vuotta sitten
  • Tämän keväisiä uuhikaritsoita
  • Pässikaritsoita: ulkomuoto- ja villa-arvosteltuja, uä-mitattuja. Isälinjaa 5 ja 7.

Luomumansikan itsepoiminta, viikko 28

Viikolla 28 (8.7.-14.7.2019) ei valitettavasti ole mahdollisuutta mansikan itsepoimintaan. Emme myöskään ota toistaiseksi vastaan uusia tilauksia. Viilenneet ilmat ovat hidastaneet mansikoiden kypysmistä ja siksi joudumme nyt hieman pitämään taukoa ja odottelemaan. Seuraavan viikon itsepoiminta- ja tilaustilanteesta ilmoitellaan viikon loppupuolella.

Mansikkakausi alkaa heinäkuun alussa

Mansikat ovat kypsyneet mukavasti ja jonkin verran kypsiä marjoja löytyy jo. Aloitamme itsepoimintakauden ensi viikolla (heinäkuun ensimmäinen viikko), samoin alkaa marjojen suoramyynti. Mansikka-välilehdeltä löydät tarkempia tietoja ja hinnaston.